Oman talouden hallinnan ei tarvitse olla vaikeata

Tuntuuko sinulta viikoittain tai ajoittain siltä, että rahat eivät riitä arjessa? Joudutko lainaamaan kavereilta maksaaksesi vuokran, tai auton osamaksun? Haluaisitko osata hallita talouttasi paremmin ja oppia yksinkertaiset tavat oman talouden hallintaan ja seuraamiseen? Taloudenhallinta on loogista ja selvää työtä, kun taas esimerkiksi lottoaminen ja vastaavat ovat onnenpelejä, jotka voivat tuoda rahaa arkeen, mutta joita ei kannata pelata, jos muutenkin on arjen raha vähissä.

Aloita talouden seurannasta

Tee yhden kuukauden ajan tarkka seuranta siitä, mistä saat rahasi ja kuinka paljon – sekä minne käytit rahasi. Listaa ja kerää kaikki tulot ja menot tarkasti, jotta saat todellisen seurannan siitä, minne kaikkialla rahasi menevät. Esimerkiksi erilaiset osamaksut ja lainanerät saattavat oikeasti sisältää niin paljon erilaisia lisiä ja korkoja, että niiden yhdistäminen yhdeksi isommaksi lainaksi voi tuoda useamman kymmenen euron säästön kuukaudessa.

Alkuun talouden hallinta voi tuntua kaaokselta, kun kaikki rahat tuntuvat kuluvan heti, maksuja on usealle taholle ja laskuja tulee 2–4 kuukauden välein tai puolivuosittain. Järjestystä kaaoksen hallintaan tuo taloussuunnitelma (budjetti), jonka tarkoituksena on tasapainottaa menot tulojen mukaisiksi.

Koska monissa tapauksissa tulot ja menot vaihtelevat kuukausittain, tilannetta voi hallita vain kokonaissuunnitelmalla. Monesti parhaan kokonaiskuvan oman talouden tilasta saa kirjaamalla kaikki tulot ja menot joko paperille tai sähköiselle lomakkeelle.

Suunnittele ja arvioi

Kun olet saanut selville tulosi ja menosi, tee suunnitelma tuleville kuukausille. Ajoita pakolliset joka kuukausi toistuvat menot siten, että rahat riittävät kaikkiin laskuihin ja ruokaan koko kuukauden ajan. Tee vuoden lopussa vuosiyhteenveto ja arvioi viimeistään silloin suunnitelmasi onnistumista.

Vinkkilähde: https://www.kuluttajaliitto.fi/materiaalit/taloussuunnitelma/

Seuranta saattaa tuntua aluksi turhauttavalta, mutta se on käytännössä ainoa keino saada selvyys oman talouden todellisesta rakenteesta. Selvittämällä tulot ja kulut on helpompaa alkaa miettiä, mitkä niistä ovat oikeasti pakollisia, ja mitkä ovat saattaneet tulla erilaisten sosiaalisten paineiden kautta – näitä ovat esimerkiksi parempi tuloisten ystävien Instagram kuvat matkoista ja ostetuista tuotteista. Tunne siitä, että kuvat pakottavat myös sinut ostamaan näitä tavaroita ja matkustamaan ulkomaille ei välttämättä perustu mihinkään todellisuuteen, mutta se kuvastaa monelta osin nyky-yhteiskunnan ongelmia.

Menot tärkeysjärjestykseen

Menot kannattaa laittaa tärkeysjärjestykseen ennen tarkemman taloussuunnitelman laatimista. Se helpottaa päätöksentekoa, jos rahat eivät
riitä kaikkeen. Tärkeää on myös pysyä suunnitelmassa. Jos kaikista kertyneistä laskuista ei selviä, kannattaa pienet laskut maksaa ennen
suuria, koska perinnässä niistä tulee suhteessa enemmän lisäkuluja. Kalliit luotot kannattaa lyhentää ennen halvempia. Listaa myös tärkeysjärjestyksen lopussa olevat menot, joita voi lykätä.

  • Asumiskulut (vuokra, sähkö ja vesi)
  • Muut välttämättömät menot (ruoka, lääkkeet, vakuutukset, päivähoito)
  • Muut laskut (liikkuminen, puhelin- ja nettiliittymä)
  • Velkojen maksu

Rahaa tai rahattomuutta ei tarvitse hävetä

Joskus törmää yksioikoiseen ajatustapaan, jonka mukaan köyhyys tai ylivelkaantuminen ovat ihmisen omaa syytä. Tosielämä ei kuitenkaan ole
näin mustavalkoinen. Kenen tahansa talouden voi sotkea parisuhteen päättyminen, sairaus, työttömyys, läheisen kuolema, tai vaikkapa se, että vanhemmilla ei ole varaa tukea nuoren opiskelua. Yleinen on myös stereotyyppinen käsitys siitä, että varallisuus tekisi ihmisestä jotenkin ahneen tai itsekkään. Kateuden ja hyväksikäytön pelko saa yhdet piilottelemaan varallisuuttaan ja toiselle rahaan liittyvät negatiiviset käsitykset saattavat olla yksi syy siihen, miksi säästäminen ei onnistu. Jos raha symboloi ihmiselle pelkkää saituutta, epäonnea tai surua, on ymmärrettävää, ettei rahaa tee mieli kerätä itselleen – edes turvaksi. Ammattilaisen on syytä ottaa rahakeskusteluihin omista kokemuksistaan huolimatta neutraali asenne, jotta nuorelle olisi mahdollisimman helppo ja turvallinen tila käsitellä aihetta omista lähtökohdistaan.

Säästäminen ja sijoittaminen

Harva on niin varakas, että voi ostaa kaiken haluamansa. Säästäminen on keino saada rahat riittämään paremmin. Pitkäjänteisesti säästämällä voi toteuttaa isommankin unelman. Säästäminen on kannustavaa ja kannattavaa aina, kun sillä on jokin tavoite (esim. uusi vaate, pyörä, lomamatka tai asunto). Säästäminen on monesti pitkäaikaista ja ensikertaa omia säästöjään kerryttävä voi välillä tuntea olevansa liian hidas – mutta aina kannattaa muistaa, että jo 50 euron säästöön saaminen tasaisin väliajoin kerryttää varakassaan, tai esimerkiksi matkakassaa, kunhan et sorru ostelemaan “kaikkea” kivaa säästöön saaduilla rahoilla. Mikäli sitten onnistut säästämään näin useamman vuoden, ja käytät vaikkapa pankin tai esimerkiksi Nordnetin palveluita, olet melko varmasti saanut jo pelkillä rahastosijoituksilla kerrytettyä itsellesi ihan hyvän säästösumman, joka sisältää sekä alkuperäiset säästösummasi sekä niille tullutta arvonnousua.

Ennen kaikkea älä hätäänny, kyllä kaikki selviää, kunhan vedät henkeä – ja jos joku lasku on myöhästymässä juuri nyt eikä sinulla ole rahaa, opettele soittamaan sille, kuka sinulle on laskun lähettänyt. Useimmiten saat maksuaikaa kun vain pyydät – kertomalla suoraan, että sinulla ei ole nyt rahaa, vaan tarvitse lisää aikaa, osoittaa yleensä laskuttajalle, että sinä ainakin yrität hoitaa velvoitteesi. Ja jos tilanne on jatkuvasti sellainen, että rahat eivät riitä, on aika tarkastella niitä elämän arjen muodostavia palasia, että mitkä niistä eivät ole niitä pakollisia, ja vähitellen jätettävä niitä sivuun, vaikka vain hetkellisesti, kunnes taloutesi on jälleen tasapainossa. Siihen voi mennä vuosi tai kaksi, mutta aloittamalla heti ja pitäytymällä suunnitelmassa, opit sekä pitämään taloutesi kunnossa, että saamaan sen myös tasapainoon.

Leave a Reply